En itseasiassa taida muistaa nyt muutaman viikon ajalta juuri mitään. Tai siis muistan ehkä mitä nyt suunnilleen on tapahtunut, mutta päähäni ei mahdu yhtään selkeää ajatusta sille milloin esimerkiksi tarkalleen ottaen oli hyvä päivä, milloin vitutti, milloin kuunnelmamme teko aloitettiin, milloin myöhästyin koulusta ja milloin vain aioin, milloin minuun iski pikku paniikki yrittäessäni myöhästyä koulusta puolisen tuntia, milloin olin lähes kokonaan syömättä koko päivän, milloin itketti, milloin nauratti...
Ja miksi. Siitä nyt en ainakaan muista miksi tein tai jätin tekemättä mitäkin. Fiilikset, ne eivät takerru päähäni. Edes minulle tärkeät asiat eivät takerru päähäni, koska ne eivät ole tuntuneet miltään kuin sen pienen sekunnin ja hävinneet sitten ihan kuin minua ei kiinnostaisi vittuakaan.
Onko tunnemaailmani jotenkin latistunut vai mistä tässä on kyse? Muistan kokeneeni tämän näin pitkänä ajanjaksona kyllä aiemminkin ja minusta tuntuu, että tilanne oli hieman samanlainen. Tai siis en tiedä onko tässä mitään tilannetta olemassakaan, mutta...
Tosin kyllähän minulla on tällaista vähän lievempänä aina muutenkin. En muista paljoakaan edes niistä asioista, jotka haluaisin muistaa. Mutta toisaalta silloin mieleeni tallentuvat kyllä hetket tärkeiden ihmisten kanssa.
Nyt ei edes sitä. Muistan käyneeni Leenalla ja syöneeni kakkua, mutta tuon muistan vain koska se on selkeästi määriteltävissä koululla ja viikonpäivällä.
Ah ja muistanhan minä suunnilleen myös sen, milloin olen syönyt.
Joku voisi heittää tästä keittiöpsykologisia analyysejä, mutta minä en taida uskaltaa. Tiedän mitä minun kannattaisi yrittää tehdä ja ehkä sitä alkaisi pikkuhiljaa taas tuntea jotain, mutta en taida osata tehdä sitä jotain mitä pitäisi. Enkä jaksaa, kun en oikeastaan viitsi paljoa muuta kuin käydä koulussa ja istua täällä.
Hmmn, minua epäilyttäisi kirjoittaa tällaisia monen mielestä angstaavia postauksia tänne, mutta ensinnäkin tämähän on päiväkirjani ja toisekseen en minä ole surullinen, koska en tunne, vaan sen kuin vain pistän merkille.
Lainataanko tohtori Gregory Housea?
Mutta anteeksi silti, lyhyttä ja sekavaa. Kuunnelma kuitenkin valmistui. Työnimi oli aluksi Bussikuskin varapäre, mutta eihän sellaista ilmennyt missään vaiheessa. Nyt en oikein tiedä miten se pitäisi nimetä.
Harmittaa muuten, kun ihmiset eivät tunnu huomanneen sitä käsikirjoituksessani ilmennyttä tahallisten, mielestäni ihan huvittavien epäloogisuuksien määrää tai päähenkilömme sukunimen merkitystä tai sitäkään, mitä hain takaa Titanic-viittauksellani... Pöh BS
Eiköhän lauleta vielä kerran tämä biisi, naapurin riemuksi arvaan.
Pariisin kevät, kappaleen nimi on Saari.
Jumala puhuu mulle TV:ssä, kadulla ja autoradiossa
Mä otan kaiken aina todesta vaikka mikään ei oikeastaan kiinnosta
Haluan vain rakastaa, mutten jaksa nostaa mun luomia
Kun suljen silmät kuulen huudon: juokse
Yli veden, kadonneen saaren luokse
Ja minä alan juosta, mut veri, se pakenee päästä
Kuu taivaalla loistaa, ja heijastuu jäästä
Mulla on pahoja aavistuksia, mielessä tämän tästä
Enpä taida hengissä selvitä elämästä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti