Koomikon ongelma. Korjauksen kesto noin 2pv 1h 17min

Enpä tiedä millä perusteella aloin kirjoittamaan mtään ylipäätään, kun mitään ei ole tapahtunut eikä oikein asiaa ole. Tuli nyt vain kuitenkin sellainen fiilis, että haluttaa kirjoittaa blogiin ja mitä siinä muuta auttaa, kuin kirjoittaa blogiin.

Lukiota on nyt takana kuuden päivän edestä. Jakso on syvältä, ruotsi pistää vituttamaan kun en osaa enää sitäkään vähää mitä vielä ensimmäisenä vuonna. Eipä tullut Torniossa taitoja verestettyä vaikka se Haaparantakin oli vieressä ja nyt olen vähän ulalla. Mutta enköhän minä läpi pääse ja kenties edelleenkin englantia paremmilla numeroilla. Niin se ainakin on tähän mennessä lukioon tultua mennyt. Ja hmmn, kuntotestit olivat eilen. Eteentaivutus ja sukkulajuoksu paranivat, mutta kaikki muut menivät huonommin... Ehkä minä kuitenkin parantaisin 1500m tulostani, tänä vuonna hmm? En minä liikunnasta oikeastaan osaa kauheasti nauttia, mutta kävelyllä olen käynyt viime aikoina. Kotoakin mukava päästä välillä pois nyt, kun täällä onkin taas kokopäiväisesti ja täysi älämölö päällä suurimman osan päivästä. Ja kevät on tietenkin aina virkistävä tekijä. Kyllä, kevät. Se on kevät, vaikka lunta tulee tuutin täydeltä taas vaihteeksi. Ei vielä se aurinkoinen koiranpaska kevät ehkä kuitenkaan, mutta en minä tuota talveksikaan enää miellä siinä missä tammikuuta.
Ja nyt kun kerta on kävelyllä käynyt niin kätevähän se olisi alkaa vähän juoksemaankin. Ei se huonokaan homma ole, vaikkei 1500:een ehtisikään vaikuttamaan millään muotoa. Erään asian suhteen olisin kyllä varovainen, mutta ehdottomasti olisi ihan hyvä saada puristettua itsestä jotain liikkumismotivaatiota.





Ja niille joita kiinnostaa, niin lukio ei ole mikään taivas jonne koen aina halunneeni ja joka hakkaisi ammattikoulun mennen tullen. Mutta se on jotain minkä uskon olevan oikein minulle ja onhan tässä masokismissa omat puolensa.





Hmmn, ammattikoulussa tuli jotenkin valvottua vähän pitkään, kun tiesi että asuntolasta ehtii juuri ja juuri räjähtäneen näköisenä ja nälkäisenä paikalle, vaikka nousisikin varttia vaille. Hetken aikaa yritin korvata asiaa nyt sitten lukiossa, koska on yksinkertaisesti päästävä ennen sitä varttia vaille sängystä ylös, että ehtii ylipäätään etsiskellä laukkunsa huoneen lattialta säkkituolin, päiväpeiton, kirjavuoren (ei koulukirjojen, herrajumala) ja muun tuiki tarpeellisen seasta. Mutta nyt oli pääsiäisloma välissä.

Meillä ei oikein pääsiäistä vietetä enkä muista niin kauas, että olisiko sitä joskus sitten erikoisemmin vietetty. Itseasiassa minusta tuntui vähän absurdilta kuulla kavereilta, että joillekin on tulossa sukulaisia ja kokkaillaan yhdessä ja muuta mukavaa. Siis mitä? Olenhan minäkin munia maalaillut ja suklaata nyt on hyvä syödä, oli syy mikä tahansa. Miten ne valtaisat suklaamunavuoret muutenkaan sieltä kaupasta katoaisivat? Ja virpomassa kävin serkun kanssa pienempänä, mutta ei sitäkään enää kehtaa tehdä. Pikkulapset ovat sentään vähän toivotumpia ovelle kolkuttelijoita, kuin ovelta ovelle-myyjät tai "saanko tulla kertomaan teille Jeesuksesta?"-saarnaajat, mutta en minä enää ihan pikkulapsesta mene.
Niin että joo, pääsiäisloma oli vain ylimääräinen kiva loma. Valvoin pitkään, kirjoitin keskellä yötä ja luin. Unta palloon siinä kolmen ja viiden välillä.



Ja nyt sama meno tietenkin on jatkunut, pitihän se arvata. Tosin ihan yhtä lailla ongelmaa luulisin olevan siinä, että olen löytänyt taas jotain intohimoa romaanien kahlaamiseen. Vähän kirjasta riippuu, mutta yleensä en varsinkaan mitään juonellisesti etenevää ja henkilöhahmoiltaan miellyttävää kirjaa osaa laskea kädestäni hyvän sään tai kellonajan aikana. Ja nyt minä sitten menin lainaamaan Cornelia Funkea.



"Oletko koskaan ajatellut, mitä tapahtuisi, jos lempikirjasi henkilöt heräisivät eloon - tai jos voisit lukea itsesi kirjan maailmaan?"

Kyseessä siis fantasiatrilogia. Näitä muistan lukeneeni ensimmäisen kerran joko ala-asteen viimeisillä luokilla taikka yläasteella. Ihan varma en ole, mutta erittäin hyvää ja nimenomaan sitä mukaansa tempaavaa fantasiaa se on yhä edelleen. Miljöö on kakkoskirjasta eteenpäin aika sellainen klassinen fantasiamaailma. Linnoja, pari vähän kyseenalaisen luonteen omaavaa ruhtinasta, rohkea tyttönen päähenkilönä, pikku mystiikkaa, keijukaisia ja muuta sellaista peruskauraa, mutta ei todellakaan mitään jo ennestään moneen kertaan nähtyä. Tai sitten on, mutta minä en asiasta tiedä.
Nyt en tosiaankaan ole mitenkään sopivassa moodissa kertoilemaan mielipiteitäni sitten tämän enempää. Sanonpa vain, että vähän epäilytti lueskella eräs päivä Mustesydäntä ääneen Villelle tuolla olohuoneessa. Mitä jos Tomusormi-parka joutuisikin taas tänne? En minä kyllä ole mitenkään hyvä lukemaan ääneen tai edea artikuloimaan selkeästi, mitkä nyt ainakin ovat vähimmäisvaatimuksena sille, että mitään voi lukea kirjasta henkiin, mutta jos kuitenkin.

Noniin nojoo, mutta erästä toista kirjaa lukiessa meni maanantain ja tiistain välinen yö, ja Funken pariin palailin sitten viimeyönä. Tiistaina olin kyllä sitä mieltä, että nyt kolmen tunnin yöunien jälkeenhän on vain hyvä nukkua sitten seuraavana yönä aiemmin ja paremmin, mutta nukahdinkin sitten pariksi tunniksi matikan kirjan päälle, kun ahersin läksyjä sängyllä. Ei kovin viisasta. Eikä uni enää tullut. Ja sitten käväisin kirjastossa, ffuu.
Olin Musteloitsua (2. osa) lueskellut kirjastossa koulun jälkeen pariin kertaan, mutta korttia en ollut muistanut, joten täytyi vain painaa mieleen kirjan sivu ja jatkella seuraavan kerran kun eksyy kirjastoon. En kehdannut kirjaa lainatakaan, kun kotona oli iso pino lukemattomia kirjoja jo ennestään. Mukaan lukien Sofi Oksasen Stalinin lehmät ja aikas uusi suomalainen fantasia/scifi-kirja Ruotasisarukset.
Molemmat ovat yhä tuossa odottamassa, Mustesydän vei. Tämän trilogian uudelleen luettuani lueskelen varmaan uudestaan Lene Kaaberbolin Näkijän kirjat, joista muistan vielä vähemmän kuin Mustesydän-trilogian viimeisestä osasta. Aika fantasiapainotteisella linjalla mennään, joka itseni tuntien voi tarkoittaa sitä että ne yöunet jäävät vastaisuudessakin vähän liian vähille. Onhan sekin parempi syy, kuin tietokoneella istuminen tai asioiden murehtiminen?

Mutta ehkä se kirjoista. Ei ne yleensä kiinnosta jauhamisen aiheena ketään muuta, kuin sitä joka selittää. Minustakin on tosi ärsyttävää kuunnella, kun kukaan selittää kirjoista tai elokuvista mitään siinä tapauksessa, etten ole itse lukenut/katsonut kyseistä teosta enkä voi osallistua keskusteluun itse mitenkään. Eli nyt lopetan.

Sen sijaan palaan vaikka siihen kouluun, kun kuulin tänään niin iloisen uutisen rehtorilta. Minähän olin tähän mennessä alistunut ahdistuneena ja sellaisella "heitinpä kivasti elämästäni ison siivun hukkaan ammattikoulussa kun lukiota ajattelee"-asenteella, koska ajattelin etten millään voi valmistua samaan aikaan kuin muut luokkalaiseni. Onhan se nyt ihan eri asia paeta penkkareissa vuotta nuorempien, itselle paljon omia luokkalaisia vieraampien ihmisten kanssa.
Mutta rehtori ottikin esille sen mahdollisuuden, että saisin lakin samaan aikaan~ Kyllä kai minä tiesin, että lukiossa on mahdollista tenttiä ja kiriä ties millä keinoilla menetettyjä kursseja kiinni, mutta en minä jotenkin osannut ajatella sen auttavan tässä tilanteessa. Mutta se on kuulemma vaihtoehto, koska Essikin haluaa kuulemma mieluiten nähdä minunkin valmistuvan siinä joukossa. Ei se varmaa kuulemma vielä ole, mutta se mahdollisuus on jos vain nyt napsin kursseja esimerkiksi tenttimällä kiinni~



Vielä ilmoitusluontoinen asia:
Tänä viikonloppuna lähden Rovaniemelle katselemaan Niko Kivelää (!) Rovaniemelle. Leenan kalenterissa luki kys. päivän kohdalla "Saana ja Siru sekoaa", joka mielestäni kertoo aika osuvasti totuuden~ Leenallakin mennään käymään, joka on oikein kiva kun se kehtasikin muuttaa tuonne hemmetin korpeen, niin ei ole enää niin itsestään selvää päästä käymään. Saapa nähdä ehditäänkö saada Kivelältä nimmarit 83



(Hmmn. Kissa vaikuttaa vähän siltä, ettei lääkekuurit tehonneet, mutta en uskalla kyllä sanoa vielä yhtään mitään siitä mihin seuraavaksi ryhdytään. Ei se niin pahana ole kuin aluksi, mutta ei se tervekään ole.)

Why this annoying soundtrack again?

Noniin, siitäpä onkin aikaa kun viimeksi kirjoitin yhtään mitään. Johtunee siitä, että ei ole oikein innostanut mikään ja kaikken vähiten minkäänlainen kirjoittaminen, kun on vain odottanut viidettä jaksoa ja lukiota niin kovasti.
En minä missään nimessä inhonnut media-alaa niin paljoa, ettäkö olisin koko ajan halunnut sieltä pois. Mielenkiintoistahan se kyllä oli ja niin edelleen, mutta se vain ei tuntunut luontevimmalta mahdolliselta vaihtoehdolta nimenomaan minulle. Ja kun päätös sitten kypsyi, motivaatio kyllä romahti säälittävästi kasaan saman tien vaikka olin nimenomaan estraditekniikkaa odotellut. Tosin siihen kyllä liittyi myös se seikka, että en ollut käynyt sitä ykköselle kuuluvaa ensimmäistä kurssia kyseisestä ja päädyin sitten kokemaan itseni tavallistakin tyhmemmäksi. Ja minulla on vähän myrkkyä kokea itseni idiootiksi, menee koko päivä pilalle siinä panikoidessa omaa osaamattomuuttaan.

Nnoh, niin tai näin niin motivaatio laski vähän kaikkeen. Lukiossa on oma stressinsä, mutta noh~

Tänään oli sitten ensimmäinen lukiopäivä. Minulla on kyllä tässä jaksossa ihan perseestä koko lukujärjestys. Pelkkää englantia, ruotsia, matikkaa ja äidinkieltä noin niin kuin lukuaineista. Ja kuvaamataitoa ja liikuntaa. Kuvis on oikein kiva homma joo, mutta sitten. Liikunta. Liikunta, joka näin pirtsakan aurinkoisessa ulkoilusäässä tarkoittaa mielen herättelevää, virkistävää hiihtoa keväisillä hangilla ja jokaisen kauniin tiistaipäivänsä kohtaamista luistimet jalassa pakkasen nipistellessä mukavasti ja... voi vittu.
Ei. En tykkää. Dislike.



Mutta äidinkielen puhekurssi vaikuttaisi ihan kivalta, ruotsin ja englannin jaksaa istuskella ja... no matikka. No meneehän se, no problema. Vähän tylsää vain ehkä, kun tällaisia aineita ainoastaan.

Ja mitäs. Kissa on ollut kipeänä, eikä se kai vieläkään ihan terve ole, mutta parempi ainakin kun perjantaina. Silloin se vain nökötti korvat luimussa ja hengitti miten sattuu. Lauantaina vielä ikävämmin. Maanantaina se kävi kuitenkin lääkärissä ja jaksaa taas tepastella ympäriinsä vaatimassa huomiota, saa mau'uttua ja kehrää kun silitetään. Eli tekee kaikkea sellaista, mitä ei tehnyt lauantaina. Pitää soittaa lääkäriin sitten tässä parin viikon päästä, mitä tapahtui ja katsella sitten viedäkö vain käymään nopeasti paikan päällä hengitystä kuunteluttamassa, että varmasti lääkkeet tehosi vaiko viedä Kemiin pieneläinklinikalle keuhkokuviin. Eihän se vieläkään ihan täydellisesti hengitä varsinkaan nukkuessaan, mutta ei se myöskään möngi aloillaan ja nurise välillä selvästi ahdistuneena ja huonosti voivana.
Toivon ainakin hartaasti, ettei tarvi Kemiin viedä eikä tule kipeämmäksi enää 8<



Apulantaa olen kuunnellut ja Skinsiä olen katsonut taas viime päivät ankarasti ja ymmärrän kyllä mistä ihmiset puhuvat, kun sanovat ettei kolmas sukupolvi enää oikein tunnu Skinsiltä. En ole varma tuntuuko ensimmäinen ja toinenkaan aivan samalla tavalla toisiltaan, että niiden pohjalta voisi tehdä tällaisia määritelmiä, mutta siis taidan tietää mistä puhutaan.
Mutta ensimmäinen ja toinen sukupolvi, ah~
Eniten tykkään Chrisistä, Cassiesta, Effystä, Cookista ja Katiesta mutta enpä minä kyllä keksi kummastakaan sukupolvesta hahmoa, josta en pitäisi jollain tapaa. Vaikka hahmoa inhoaisi koko ensimmäisen niistä kertovan kauden, yleensä siihen rakastuu seuraavalla kaudella ihan totaalisesti. Näin minulla kävi Tonyn ja Katien kanssa, vaikka ensin mainittu ei sitten lopulta suosikkeihini yltänytkään.



Ainiin, kolmannessakin sukupolvessa kyllä on pakko sanoa että tykkään Ministä. Sen kanssa käymässä vähän samoin, kuin Katien suhteen. Ensin sitä vihaa, kun se on niin hirveä ja ärsyttävä, mutta sitten hahmo saa siedettävämpiä piirteitä ja muuttuu viihdyttäväksi ja siitä eteenpäin alkaa herättää sympatiaa ja ymmärrystä. Ja sitten kokonaisuudesta tuleekin oikein rakastettava.

Mutta nnoh, jospa nyt jätän tämän jauhannan tähän ja katselen Helsingin Herran ennen nukkumaanmenoa. Pitäähän Skinsistäkin vähän vaihtelua saada ja Helsingin Herra on kyllä aivan mahdottoman loistava sarja sekin. Unohtui vain eilen katsoa, kun vein tavaroita naapuriin juuri silloin yhdeksän aikaan enkä tajunnut paljon kello oli ._.
Tsärääm~

(tosin nyt kyllä näyttää siltä, että Katsomo ei halua kotosalla liikkua olleskaan...)

Vieläkö on villihevosia?

Ja sinne meni loput hiihtolomaa aivan eri merkeissä, kuin olin luullut. Kuvia en ottanut ainuttakaan, heh.

Emme nimittäin menneetkään sukuloimaan syystä että serkullani oli käynnissä ankara YO-kirjoituksiin lukeminen käynnissä, eikä oikein sopinut mennä häiritsemään ihan niin pitkäksi ajaksi mitä olisimme viipyneet. Niinpä sitten ajelimme Tervolaan ja suunnittelimme remonttia monipuolisempaa ohjelmaa loman ajaksi.

Siitä heti seuraavalle päivälle oli suunnitelmana mennä käymään Kemissä uimahallissa. En alun alkaenkaan innostunut ajatuksesta, koska jo silloin itsekseni käydessäni olin havainnut että ei siitä enää mitään riemua revi siinä missä lapsena ja urheilustakin se käy vain, jos on valittava sen ja lenkkeilyn/kuntosalilla hääräämisen väliltä.
Loppujen lopuksi taisin pelastaa myös isäni, kun ehdotin että mennään katsomaan elokuva mieluummin. Idea jalostui ja tultiin siihen lopputulokseen, että koska suomalainen "lännenelokuva" tuskin kiinnostaa pikkusiskoa ja sen kaveria sen enempää, kuin meitä uimahallissa lilluminen, niin menkööt ne uimaan ja me käydään leffassa.



Ja suomalainen "lännenelokuva" oli siis Härmä.
Härmän häjyt, perintöriitaa, naisesta tappelua, armotonta puukotusta.







Itse pidin tätä aika viihdyttävänä juttuna varmaan jo siksikin, etten minä ole aiemmin tämän tyyppisiä leffoja tietääkseni nähnytkään. Juoni nyt ei kamalan mielikuvituksellinen sinällään ole, mutta mielestäni aivan hyvin toteutettu. Visuaalisesti kyllä miellytti silmää ja vaikka hahmot olivat aika perinteisiä "hyvä, paha, hyvän kaveri, pahan kaveri"-skaalaa, oli ainakin päähenkilöissä nähtävissä myös jotain vähemmän mustavalkoistakin.
Hahmot, näyttelijöiden suoritukset ja visuaalinen näyttävyys ne taisi nyt sitten kuitenkin olla se paras anti tässä. Juoni oli, draaman kaari osoittautui perinteiseksi ja yllätyksiä nyt ei ihmeemmin seurannut. Että sellaista.

Perushyvä leffa siis. Onnistui pitämään mielenkiintoni yllä arvattavuudestaan huolimatta koko ajan, mutta tuskin tätä on tarpeen toista kertaa katsoa.
Niinpä sitten jätän sen tarkemman pälpätyksen tällä kertaa, kun ei tämä naurattanut, itkettänyt, mietityttänyt tai ärsyttänyt sen suuremmin.

Elokuvan lisäksi tuli käytyä ennen leffaa ja uintia pitsalla. Enpä olisi aavistanut, että noinkin laadukkaan ja siistin näköinen pitseria on olemassa jossain päin Kemiä tarjoten silti sellaiset epäteolliset, hyvät roiskeläpät. Nyt sitten taas onkin pitsakiintiö taas vähäksi aikaa täynnä tällä yhdellä.

Ja seuraavana päivänä laskettelemaan Aavasaksalle. Kirjoituksiin lukeva serkkunikin päätettiin poimia mukaan matkan varrelta, kun hän tuota Aavasaksaa aika lähellä asuu.
Paha vain, että kun paikalle sitten päästiin, olivat hissit auki enää puolitoista tuntia ja tuuli niin kovaa, että lumisade tuntui ihan siltä kuin olisi naamaan ammuttu.

Täydellisiä ranskalaisia muuten siellä, menkää ihmeessä popsimaan~
Hampurilaisen olisin tosin voinut vaihtaa porkkanapiirakkaan, se ei ollut kovin makoisa ja tämä on tosi iso juttu minulta, koska rakastan hampurilaisia yleensä.



Sitten mentiin pariksi päiväksi toisen serkkuni ja hänen perheensä luokse kyläilemään. Kävimme kyllä kotona lauantaina, koska oli pikkuveljien 2-vuotissynttärit ja olisi meinaan jäänyt kakut syömättä muussa tapauksessa. Kauheasti siellä oli karkkia, kakkuja, sipsejä ja yhteensä yli kymmenen pientä lasta aina noin vuoden ikäisistä sellaisiin ala-asteen ekoilla luokilla oleviin. Yhteensä taisi olla parhaimmillaan/pahimmillaan yksitoista.

Siellä sukuloidessa sitten luin taas muutamat Polluxin hevoskirjat~ Niitä on ihan mukavaa lukea, kun ovat sellaisia jouhevasti eteneviä ja aika kevyttä luettavaa, kun vertaa vaikka viimeksi lukemaani Helen Walshin teokseen.



Nyt on sitten lainassa viisi kappaletta Phantom-kirjasarjan kirjoja 83
Minua niin vituttaa, kun kukaan sukulaislapsista ei taida enää olla Polluxissa. Minä haluaisin lukea loputkin tästä sarjasta. Yhyhy, itken taas verta kun en saa tietää palaako Mikki Small uudestaan River Bendiin ja tapaa Popcornin ja miten HARP-projekti muuten etenee ja miten elämä lähtee sujumaan, kun Brynna muuttaa ranchille ja millainen se Dark Sunshinen varsa on ja miten Calliella menee Queenin kanssa jajaja ;---;
Enkä kyllä tiedä edes tuleeko niitä enää Polluxissakaan ._. Angst. Häätyykö minun oikeasti alistua ostamaan ja lukemaan ne englanniksi....? Niitä on vissiin 25 osaa.

No hei, jos ihmiset näette jossain suomeksi vaikkapa osan kahdeksan, niin ilmoitelkaa että tiedän niitä olevan olemassa. Sillä välin minä yritän keksiä mistä saisin ostettua nämä tähän mennessä ilmestyneet suomeksi ja sitten alkaa tilailemaan vaikka Suomalaiseen kirjakauppaan niitä englanniksi. Kyllähän se saattaisi englannin kirjoituksiin lukemistakin edistää, hmmn?



Älkääkä naurako siellä, Phantom on ihan paras sarja. Samoin Hevoshoitolan sisarukset oli tosi hyvä~

Pommeja, punkia ja Disney-leffoja

Noniin, olen taas kameraa vähän tyhjennellyt kuvista ja niitähän on alkanut nyt sitten kertyä ihan mukavasti, kun tajusin että sitä voi oikeasti roudata mukana ihan suhteellisen helposti ja räpsiä kuvia silloin, kun siltä tuntuu. Mukaan osuu yleensä aina vähintäänkin pari aivan mukiinmenevää otosta vaikka suurin osa sontaa onkin.

Ja nyt sitten lätkäisen ne kaikki tänne, että olisi varmasti mahdollisimman puuduttavaa selailua. Tai on ainakin niille, jotka on enemmän sen sanallisen ilmaisun puolella. Minä itse tykkään katsella kuvia tekstin ohella.

Mutta onneksi tykkään kollaaseista~



Tässä eräs maanantai - jonka päivämäärää en jostain syystä enää muista - menimmekin sitten jaksomme tähän astisesta kulusta poiketen suuresti rakastamalleni musiikkitalolle. Tämän jakson rakenne menee suunnilleen niin, että neljä viikkoa olemme Tipin opissa hääräämässä kaiken maailman studioäänitysten parissa ja loput neljä viikkoa sitten taas Pinkin seurana musiikkitalolla valojen ja muun estraditekniikan kanssa. Siksi tämä hyppäys musiikkitalolle tulikin vähän yllätyksenä, mutta kävi aivan loogikseksi syyn kuullessamme:
paikalle oli saapunut mm. Sirkus Finlandialle töitä tehnyt ja tekevä... olikohan se nimike sitten joku sirkusteknikko vai räjähdeteknikko vai peräti íhan perus pyroteknikko? No kuitenkin, hän järjestää ne kaikki sirkuksessa tapahtuvat pamaukset minkä seurauksena hopeahileitä lentelee pitkin telttaa ja tykit sylkevät kipinöitä ja tulta. Mikään muu päivä tälle kiireiselle miehelle ei oikein sopinut, niin me sitten kävimme silloin katsomassa ja kuulemassa hänen pienen selontekonsa.



Tuo keskimmäinen on muuten räjähdys, eikä se näyttänyt yhtään tuolta. Kuva heilahti kun säikähdin ja yleensäkin esimerkiksi tulen ja valon kuvaaminen on sangen mahdotonta jollain pikku pokkarilla. Mutta aika kivasti taidehomoiltu niin laitetaan tämäkin nyt sitten~
Muutoinkin nuo musiikkitalon kuvat ovat vähän kamalia muutenkin. Siellä oli pimeää ja paras asetus niin pimeään oli kuvat aika hirvittävän värisiksi tekevä asetus.

Sittenhän tässä on ollut jotain hämärää häsläystä asuntolassa, koulussa ja kotona. Subwaylla on käyty ja sitten tein sen shoppailureissun silloin, uimassakin kävin mutten todellakaan alkanut siellä mitään kuvaamaan ja... näin edelleen. Oikeastaanhan tämä on vanhentunutta tietoa enkä ala siitä enempää selittelemään.

Ja uudet hiukset leikkautin vastikään. Välillä kyllä vieläkin melkein itkettää, kun minun McGyver takatukkani on nyt poissa ja nämä ovat kuvissa aika helvetin kamalat, kuten tuosta näkee mutta voi taivas, kun kerrostetut lyhyet hiukset on helppo laittaa~ Se on iso plussa.
Tuo missä kamerahuoraan itsekseni asuntolassa on tosiaan yritys kuvata näitä hiuksia. Ja sitten taas toisessa minua esittävässä, Katrin näppäämässä otoksessa näkyvät entiset hiukseni sekä hattu, jonka ostin myös siltä Gina Tricot reissulta.



Molemmat aukevat isommiksi klikkaamalla, luulisin. Ja helvetin mauttomia näistä nyt tuli, hävettää aivan mutta sanottakoon että vähän kiireessä näitä väkersin kun halusin saada ne työpöydältäni. Koneellani olevia kuvia minä aika harvoin katselen, täällä on parempi.
Tosin koneelle voisi sitten säilöä niitä laadultaan näitäkin huonompia otoksia, joilla on sitä tunne-arvoa sitten monesti enemmän... Hmmn.

Ja hei, minun piti selittää siitä millaisia vaatteita sain lopulta ostettua sieltä Gina Tricosta. Kohta niistä kertominen alkaa olla todella tyhmän tuntuista, kun varsinkin ne hyvin yleispätevät mustat farkut ovat olleen kovassa käytössä niin minä voisin nyt luopua siitä omien kuvien ottamisesta ja lämäisen tällaisen.



Plus korvakorut, joista en löytänyt kuvaa ja joiden kotona kuvaamisesta tulisi kyllä yhtä helvettiä... Kivat ovat! Vielä kun olisi ollut pälliä ostaa ne hillittömän isot pöllökorvikset.
Plus hattu, joka näkyy ylempänä miten kuten. Se oli niin halpa ja kivan värinen, oli pakko ostaa vaikkei ihan vastannutkaan sitä mitä olin hakemassa.

Musta paita on ihan täydellistä tavaraa kesää varten. Vaikuttaisi olevan sellaista materiaalia, että kestää vähän kuumemmassakin säässä häärätä tuo päällä paahtumatta järjiltään. Voin kyllä olla väärässäkin, koska olen ennenkin ollut näissä asioissa väärässä mutta toivotaan.

Tuo Sex Pistols-paita olisi voinut jäädä ostamatta, jos olisin löytänyt ne helvetillisen ihanat shortsit, mutta jotenkin oli käynyt niin että niitä on toistaiseksi vain tosiaan nettikaupassa. Minä en edelleenkään ala. Mutta toisaalta rakastan tuota paitaakin. Katri taisi tiedustella minulta siinä jotain ostoksia harkitessaan, että onko ehdotuksia ja osoitin sitten tuota paitaa.
Kaksi minuuttia myöhemmin tajusin että "ei saatana, miksi noin tein?" kun itse jo sillä hetkellä tunsin valtaisaa vetoa kyseistä rättiä kohtaan enkä tasan varmaan osta tismalleen samanlaista paitaa kuin joku kaverini 8'D

Onneksi se ei sitten iskenytkään Katria niin totaalisesti ja sain tilaisuuden mennä ja ostaa mokoman >'D

Muuten... Mielestäni bändipaitoja on typerää tukkia päälleen, jos kuuntelee kys. bändiltä vain kahta hittibiisiä kerran vuodessa tai vielä pahempi jos ei kuuntele ollenkaan.

Eli ennen kuin kukaan ostaa sieltä Gina Tricosta esimerkiksi sitä KISSin nimeä kantavaa paitaa, Sex Pistolsin paitaa tai Lady Gagan paitaa niin kannattaa oikeasti tutustua kyseisiin bändeihin taikka artisteihin muutenkin, kuin hittibiisien osalta.
Bändipaita on nimittäin bändipaita, eivätkä ne hittibiisit anna mielestäni koskaan niin laajaa kuvaa kyseisestä yhtyeestä. En itse esimerkiksi väitä kuuntelevani Lady Gagaa, kun minuun on uponnut siltä vain ne hitit tähän mennessä.
Tämä voi olla outo teoria, mutta se joka on samaa mieltä, ymmärtää kyllä mistä minä puhun. Tai sitten ei.

Pakollinen huomio nyt, kun noita kyseisten musiikin tekijöiden naamakertoimia tai muita tunnistettavia asioita on ketjuliikkeessä suhteellisen helposti kaikkien saatavilla.

Nyt tutustukaatten Sex Pistolsiin~
Aloittakaa vaikka ensin niistä hittibiiseistä, jos ette ole koskaan kuulleet koska ne ovat varmaankin sellaisia yleissivistykseen kuuluvia asioita. Jos taas tiedätte tyyliin Anarcy in the UK ja God Save The Queenin jo, niin lähtekää tästä liikkeelle. Sitä ennen ei kannata bändipaitaa ostaa tai minä muljauttelen silmiäni (koska olen tuomitseva ja nipottava paskanokka, siksi~<3)



Hheei, minähän muuten tajusin tässä, että en ole ymmärtänyt linkittää Katrin blogia ollenkaan. Voi minua ihmishirviötä.
Nnoh, tässä TÄMÄN takana se on.

Noniin ja kaiken tämän jälkeen sitten siirrytään sellaiseen suuresti rakastamaani asiaan, kuin hiihtoloma. Se alkoi meillä jo torstaina, kun Tipi oli ihan selvästi kyllästynyt meihin ja päätti että nyt näistä pennuista hankkiudutaan ajoissa eroon.
Ei vaan kai sillä oli menoa ja moni koulupäivä oli venähtänyt kouluillaksi. Kai se oli vain kohtuullista.
Ja käy minulle~

Kotonahan minä hengailin maanantaihin asti ja osa siinä randomeita kuvia sisältävässä kollaasissa onkin otettu itseasiassa jo hiihtoloman puolelta.

Ja mitäs maanantaina sitten?
Tulin Helsinkiin. Kahdeksan riemukasta tuntia junassa tietokoneella ja hei vau, minä sain jopa erästä fanfictioniani kirjoiteltua puhtaammaksi. Ehdin junassa saada toisesta päähenkilöstä viimeinkin sellaisen "tällainen tyyppi se on"-elämyksen ja kirjoittaminen sujuikin sen jälkeen aivan hyvin.
Ja mitä Helsingissä? No se Annulla vierailu, mistä olen saattanut aiemminkin mainita. Olimme tosiaan tavanneet viimeksi toissakesänä, mutta eipä siitä sen isompaa ahdistusta ainakaan minulle iskenyt. Normaalisti olen kyllä vähän paniikissa ihmisten tapaamisesta, kun kaikki suhtautuvat niin eri tavoin minulle aika tyypillisiin pitkiin hiljaisuuksiin ja jos tulee paineita keksiä väkisin sanottavaa, niin sitten se menee teennäiseksi.

Mutta kuten sanoin, hyvin meni sosiaalisia tilanteita kohtaan tuntemastani pelosta huolimatta ja kivaakin oli. Pääasiassa istuttiin siinä pöydän äärellä, juteltiin ja juotiin paljonpaljonpaljon teetä. Irtoteetä en ole aiemmin juonut enkä myöskään teetä ilman maitoa ja sokeria, mutta kyllä siihenkin tottui hyvin nopeasti. Ja sitä juotiin oikeasti paljon.



Molempina öinä kuitenkin valvottiin sinne puoli kahden ja kolmen välille ja juteltiin. Kuviakaan en jotenkin osannut edes ottaa, vaikka tykkäsin kyllä että se Annun kämppä oli mukavan kotoisa ja siellä oli paljon pieniä hauskoja juttuja, mitä olisi ollut kiva taltioida. Mutta niin, en minä osannut ottaa siellä kuvia ja tavallaan olisi myös outoa julkaista mitään toisen kämpiltä kuvattua täällä.

Ensimmäisenä iltana kävimme pitkää keskustelua elokuvista tullen mm. seuraaviin tuloksiin erilaisessa järjestyksessä: Pocahontas on kauniisti animoitu, Orlando Bloom sopii parhaiten seinäkukkaseksi heittelemään hieman merkityksettömiä vuorosanoja ja näyttämään hyvältä, elokuvat raiskaavat alkuperäiset kirjaversionsa yleensä varsin tehokkaasti ja roolipelit tuovat mukanaan aivan omanlaisensa sosiaalisen verkoston kaikkine draamoineen, vaikka niitä ihmisiä ei koskaan edes tapaisi kasvotusten. Disney-leffoissa on myös hyvin usein traagisia tarinoita niillä sivuhahmoilla, mutta ne monesti jäävät kaiken muun varjoon.

Ja muuten: Zira, Leijonakuningas 2:sen pääpahis. Eihän se ensinnäkään ollut ihan niin toivoton tapaus, kuten Annu asian ilmaisi. Se vain oli vähän katkeroitunut ja surullinen jostain, MUTTA mistä? Scar on koko jutun keskiössä, mutta kysymys kuuluukin oliko Zira Scarin puoliso vaiko sisko/muuten vain lojaali kannattaja? Siitä olimme ilmeisesti yhtä mieltä, että ei Scarille kyllä sovi mikään elämänkumppani sillä tavalla mutta sitä ei saatu selville että mikä suhde sillä Ziraan oli ollut. Suomenkielisen VHS-kasetin takakannessa puhuttiin leskestä, mutta toisaalta se ei ole alkuperäinen juttu ja Annu väitti kivenkovaan, että siinä itse elokuvassa - nimenomaan alkuperäisessä englannin kielisessä - Zira puhuu Kovusta veljenpoikanaan. Wikipedia antoi kaksisuuntaista tietoa: suomenkielinen kertoi, että jjuu leski se on. Englannin kielinen sanoi toisessa kohdassa, että Scarin lojaalein kannattaja ja toisessa taas, että sen puoliso.



Mikä hemmetti Zira sitten on? Minun mielestäni se ei oikein voi olla Scarin sisko, koska silloinhan se olisi Simban täti ja elän siinä uskossa, että se olisi silloin tavalla tai toisella esiintynyt myös ykkösessä. Tavallaan kyllä pidän tästä ajatuksesta enemmän ja kun katsoo niin on niissä jotain samaa näköäkin, mutta... Ääh, en tiedä. Tämä pitäisi selvittää D8

Nyt olen matkalla Joensuuhun.
Siellä hyppään siinä suunnassa asuvan ja töitä tekevän isäni kyytiin ja ajamme pohjoiseen takaisin. Auton ämyreistä pauhaa arvatenkin armoton määrä Metallicaa, The Doorsia sun muuta klassikkokamaa joista isäni tykkää kovasti~
Haemme pikkusiskoni meiltä Tervolasta ja ajelemme sukulaisille kaiketikin kunnostamaan lähellä olevaa pienempää asuntoa jonkinlaiseen mökkikuntoon vaikkapa kesää ajatellen. En oikeastaan yhtään taas tiedä, kauanko siellä tulee oltua, mutta tavallaan toivon ettei koko loppuloma menisi kuitenkaan siellä...

Katsotaanpa tulisiko sielläkin kuvattua. Ei kaikki varmaan rajoitu siihen mökin remppaamiseen ja vaikka rajoittuisikin niin hyvinhän sitä tulee luistettua hommista, kun kuvaa kaikkea näennäisen yhdentekevää.

Back to Vienetta

Viikko meni, mutta tuntuu ihan siltä kuin viimeisimmästä kirjoituksesta olisi ikuisuus.

Viime viikolla en sitten kuitenkaan saanut ihan kaikkea suunnittelemaani tehtyä, mutta se nyt oli vähän odotettavissakin. Joka päivä kun ei kehtaa koulusta livistää kaupungille ostoksille, hmm? Gina Tricotilla... vai hei, Gina Tricotissa? Gina... Tricoolla? Niinhän se lausutaan? Minä ainakin. Nnoh, siellä nyt kuitenkin kävin ja löysin peräti kaksi tuossa aiemmassa postauksessani ollutta materian palasta: sen mustan paidan ja mustat pillifarkut. Noita syötävän ihania shortseja ei ikävä kyllä ollut olemassakaan siinä fyysisesti olemassa olevassa puljussa, että kiitos vain nettikauppa. Itken verta täällä, stana.
Mutta löysin jotain muuta kivaa~

Mutta koska kuvat ovat paljon kivempia, niin kuvaan nämä ostamani rätit mieluummin ja lisään sitten tänne jonkin toisen postauksen yhteydessä. Se ei onnistu ihan tältä istumalta, koska minä tiistai-illasta huolimatta olen yhä kotona ja kamera taas on tapansa mukaan siellä, missä minä en ole: asuntolassa.



Pian tämä tavaroiden hajanaisuuskin voi kuitenkin korjautua. Tässä tämän ja eilisen illan aikana päätin parikin asiaa, jotka nyt sitten muuttavat varmaan elämänrytmiäni ihan jännällä tavalla.
Päätin siis vaihtaa kaksoistutkinnon pelkästään kotipaikkakunnan kotoisaan, yhteisölliseen, välillä niin päätä repivään lukioon. Syyt ovat enemmän minussa, kuin koulutuspaikassa:

En ole missään vaiheessa tuntenut media-alaa kovin kotoisaksi asiaksi minulle. En ole sosiaalinen, en ole lahjakas tekniikkaan liittyvissä asioissa ja näin ollen tunsin itseni oikeastaan joka jakson alussa harvinaisen ahdistuneeksi ja surkeaksi. Minä siedän kyllä epäonnistumisia ihan kohtuullisesti. Parantamisen varaa on, mutta kyllä minä sellaiset asiat siedän. Sen sijaan jatkuvaa huonouden tunnetta en oikein jaksa loputtomiin.
Sen lisäksi olen vähän yksinäinen Torniossa. Olen siellä kyllä esimerkiksi Katrin kanssa oikeastaan vähintäänkin kerran viikossa, mutta voihan seurassakin olle yksinäinen? En oikein tiedä mistä se johtuu, mutta minulla on ollut ihan helvetin paha olla asuntolassa.
En myös oikeastaan näe itseäni media-alalla töissä joskus kymmenen vuoden päästä. Töitä on hankala saadakin, mutta en myöskään luota itseeni tässä asiassa ollenkaan niin paljoa. Jatkuvasti vaihtuva työporukka, koko ajan päivittyvät työmenetelmät, hirveä vastuu koko ajan kaikista ja kaikesta ja ajasta ja muustakin. Ei se toimi minulla. Tai jos toimiikin, niin en uskalla nyt luottaa siihen.

Olen hyvä opiskelija lukiossa. Toivottomuutta aiheuttavat vain erilaiset kielet ja niistäkin on tähän asti läpi selvitty vähintään kutosella. Liikunta ei aiheuta toivottomuutta vaan vain syviä inhoreaktioita, mutta ehkäpä niitä suksia vielä yhden kurssin ajan viitsisi tuolla lykkiä. Reaaliaineet menevät hyvin eikä lyhyt matematiikkakaan mene totaalisesti yli hilseen koko aikaa. Joten eiköhän ole hyvä keskittyä siihen, missä tuntee olevansa hyvä ja pärjäävänsä sen sijaan, että jakaisi jaksamisensa puoliksi myös sellaiseen missä tuntee olevansa koko ajan enemmän tai vähemmän hukassa?

Ja jos sitten lukion jälkeen näyttää siltä, että media-ala kiinnostaa yhä niin voin varmaankin paukauttaa uudestaan sisään tuohon Tornioon joko AMK:lle tai ammattikouluun.

Tipiä tulee kyllä ikävä ja tästä luokasta minulla oli sellainen tuntu, että voisin oppia oikeasti pitämään niistä paljonkin. Katriakin näen entistä harvemmin ja tällaista luksusruuasta on turha elätellä toivoa lukiossa.
Sitä paitsi, opintotukeni laskee kun muutan asuntolasta kotiin. Se on kyllä iso miinus, mutta enhän minä siitä varakkuuden tunteesta ole ehtinyt nauttiakaan kuin tämän alkuvuoden. Nyt jos teen tuon aiemman postauksen hankintalistan ensi viikon aikana niin loppuun, kuin mahdollista ja ilmoittelen sitten tilanteen Kelalle niin hmmm B)

Ei vaan näin on parempi. Oikeasti.

Niin että näin kuin salama kirkkaalta taivaalta minä päätin sitten palailla lukioon. Oli kyllä kiva, kun lukion opo oli heti kannustamassa ja toivottamassa takaisin tervetulleeksi ja rohkaisevasti myös sanoi, että minulla on ihan hyvällä mallilla näiden kurssienkin kanssa.
Vielä sopii toivoa, että ehdin viettää samat penkkarit kavereiden kanssa~ Ja opiskeluun saa ihan oikeasti intoa, kun siitä saa ensin rantata hyvässä seurassa ja kysellä fiksummiltaan apua johonkin hajottavaan englannin kielioppitehtävään. Myös Wanhojen tanssit ovat sellainen "kerran elämässä"-juttu, jonka minä ehkä haluaisin kuitenkin edes harkita kokevani ennen kuin toinen opiskeluaste on ohi.



Ainiin ja minulla on myös eräs hyvään ystävääni liittyvä, korkeamman sukupolven myöntämä tärkeä tehtävä josta ei kuitenkaan tarvitse puhua sen enempää tässä ja nyt B)

We're jumping all around

Onpas ollut pitkä viikonloppu ja nyt on vasta lauantai-ilta~

Eilen oli Wanhojen Tanssit ja lähdin Saanan syntymäpäivien kunniaksi sitten jatkoillekin vastoin kaikkia tapojani. Ja vastoin kaikkia odotuksiani ei kaduta pätkääkään! Bilejytä soi päässä hyvässä mielessä, ihmiset oli ihan hyvä tyyppejä suurin osa ja tuli vietettyä aikaa sellaistenkin tuttujen ja kaverien kanssa, joita ei usein näe. Paljon tuli naurettuakin, milloin millekin. Kukaan kännikaloista ei tapellut tai itkenyt julkisesti, kukaan ei ollut kusipää. Oksennusta ja yleistä örvellystä näki siellä täällä, mutta se nyt on ihan perus.

Ja dance dance dance!
Tajusin juuri, että tanssiminen on aivan mahtavaa. Ei edes nolottanut siinä vaiheessa, kun tajusi että ei siellä kukaan tee mitään muuta kuin heittää aivot narikkaan ja pitää hauskaa. Ikävä kyllä jossain vaiheessa polveni muljahti lonkkaa myöten ja en siinä vaiheessa oikein tajunnut miten kipeää se kävisikään myöhemmin, joten hetken huilattuani takaisin vain lattialle. Uusi, lievempi muljahdus ja lepäilemään. Ja sitten taas vain meininki kattoon, vaikka vähän hillitymmin jo.Kotiin palailin yhdeltä, ei siinäkään vaiheessa vielä mitään kamalaa kuulunut jalalle. Tinnitti kyllä mukavasti, mutta olo oli jostain syystä hurjan levollinen ja kohtuullisen onnellinen. Mutta sitten yöllä heräsin siihen, kun sattuu liikuttaa jalkaa. Niin että olisihan sitä voinut sen toisen muljahduksen jälkeen viimeistään pysähtyä miettimään haluaako uhrata ensiviikkoaan 8'D



Ja miten niin sitten uhrata?
Noh, minunhan oli tarkoitus tehdä suunnitelmallinen viikko kaikkea... tärkeää, mutta jos jalka on paskana niin se voi mennä vaikeammaksi.
Mutta pidetään vielä suunnitelma tällaisena eli: tiistaina siis kirpputorille ja kauppaan. Tarkoitus löytää niistä alla olevat asiat. Kaikkea en varmasti löydä ja ihan mahdottomia en ala tuhlaamaan, mutta onhan sitä nyt kiva mennä pitkän listan kanssa paikalle ja löytää niistä sitten edes osa. Urakkahan on tosiaan jaettu kahdelle päivälle, koska en usko että jaksan raahautua saman päivän aikana ensin kirpparille ja sitten siihen sovituskoppihelvettiin. Voi myös olla, että koulussa menee iltaan asti ja silloinhan on turha toivoa, että pääsee sisälle etsiskelemään.
Ja sitten torstaina voisi käydä koeajamassa ne tarkoitukseen ostetut bikinit ja mennä uimahalliin lillumaan ja leikkimään urheilijaa. Mutta se nyt ei ainakaan onnistu, jos jalka on vielä silloin tässä kunnossa. Ehkäpä sitä ennen menisin katselemaan vähän terveydenhoitajalle, että mitäs hän tästä turvonneesta polvestani tietää sanoa.

Oh, baby, baby, it's a wild world

Viimeisimmästä lyhyestä kirjoituksesta aina lauantaihin asti mentiin aika lailla tavallisissa merkeissä. Äänijakso vaihtui toiseen äänijaksoon, joka on luonnollisesti hieman edellistä vaativampi vaikka sisältääkin sitten vähän vähemmän sitä kenttätyöskentelyä. Kutsukaa laiskaksi ja snobiksi, mutta minä pidän enemmän tästä siististä sisätyöstä kuin tuolla ulkona remuamisesta. Sitäkin jakso varmaan tulee sisältämään, mutta kuten sanottu, ei aivan niin paljoa.
Kouluhommista olen aikonut ottaa kuvia, mutta se on sitten aina jäänyt. Muita se ei toisaalta myöskään välttämättä kiinnosta, mutta minä haluan muistaa sitten kolmekymppisenä missä olin silloin vuonna 2012 ja mitähän suunnilleen tekemässä.



Ja mitäs tänään oltiin suunnilleen tekemässä? Koottiin eräs teoriatehtävä power pointille ja sittenpä alettiin äänittelemään radiomainosta. Tämä jälkimmäinen homma oli suistaa minut itsemurhaan, koska en yksinkertaisesti vielä ollut oppinut yhdellä käyntikerralla käsittelemään niitä laitteita ja tuntui jotenkin karsealta sähläämiseltä se piuhamyräkkä ja kaikenlainen yhteys huoneesta toiseen.



Mutta noh, mikäs tässä. Ilmainen keskusteluyhteys onnistui lopulta ja saimme mainoksemme spiikin kasaan.
Mainostamme tosiaan postimyynti morsiamia. Minullekin voisi kelvata yksi viemään tuon lattialla torstaista asti kököttäneen pölykasan roskiin. Vaikkapa tällainen Moira O'Hara tänne siivoilemaan, kuis ois?



Viime viikko minulla meni aika rennoissa meiningeissä alusta loppuun. Vähän liiankin oikeastaan, koska maanantaina pistäydyin vain opolla eikä siitä paljon muuta jäänyt käteen kuin tulla keväämmällä uudestaan. Sain kuitenkin Millalta lainaan Skinsin ensimmäisen ja toisen tuotantokauden ja katselinkin ensimmäisen boksin sitten yhteen putkeen vissiin jo maanantaina.
Suosikkini on Cassie, kuten vähän arvelinkin mutta ihan yhtä kovat pisteet minulta saisi tuo Chris. En olisi uskonut, että voin tuhista niin riemastuneena seuraillessani opettajan ja oppilaan välisen suhteen kehittymistä~



Torstaina tulinkin sitten taas yhdeksi päiväksi kotiin, kun oli varattu hammaslääkäriaika perjantaille. Keskiviikkona kuitenkin hengailin vähän Katrin kanssa ja räpsin vähän kuvia, kun pokkari kerta osui mukaan. Aino hengaili siinä myös ja tajusin tässä, että olen sitten sosiaalisesta kammostani huolimatta jotenkin onnistunut lyöttäytymään sellaisten ihmisten tuttavapiiriin, joiden kanssa ei ole turhan vaikeaa keskustella. Katri on sen verran puhelias persoona ja Aino taas... en tiedä, helppo ihminen tutustua~





Minä olen muuten ymmärtänyt jotain hienoa taas vaihteeksi. Tai siis muistanut selvästi jotain aiemmin tietämääni. Minä rakastan linja-autossa matkustamista. Monet ovat sitä mieltä, että se johtuu vain siitä kun en joudu istumaan linkkarissa päivittäin tuntien ajan. Mutta minä ihan tosissaan rakastan linja-autoissa matkustamista. Siellä tulee sellainen epämääräisen irrallinen, mutta silti kotoisa olo. Kaihoisa, mutta silti tietyllä tavalla onnellinen.
Viideltä aamulla herääminenkin tuntuu heti vähän helpommalta, kun miettii että pääsee kohta tuudittautumaan unen ja valveen rajamaille linkkariin. Toki en ihan haavemaailmaani heittäydy, jos on seuraa linja-autossa ja joskus siihen flowiin ei vain pääse samalla tavalla, mutta aina kaikki tuntuu jotenkin omalla tavallaan kauniilta kun matkustaa linja-autossa.

Ja sittenpä siitä lauantaista. Silloinhan oli Kitacon tuolla Kemin Kulttuurikeskuksekssa. Mutten kerro siitä mitään vielä, ennen kuin saan sen päivän kuvasaldot koottua itselleni niin että jääköönpä nyt tähän tarkoituksettoman tuntuiseen heivaukseen taas tällä kertaa.

Kuunnelkaa Kiyoharua, upeaa musiikkia.



Ja katsokaa Skinsiä, upea sarja. Paras sarja. House on loistava, Frendit on loistava. Skins on vielä parempi, uskokaa minua. Ykkös- ja kakkossukupolvi on enemmän minun mieleeni mutta voi hyvin olla että kolmaskin yllättää vielä upeudellaan jossain välissä, kun siinäkin on hienot hetket ja hahmot kuitenkin ollut jo tässä muutamien jaksojen sisään 83



(PS. Melkein oksensin. Suussa maistui oksennus ja tee.)

Bling bling, vitun köyhät~

Nyt osui viimein mm. Konadin niminen mahdollisuus kohdalleni, joten eiköhän tässä heittäydytä arvontaan mukaan~
Sormet ristiin ja menoksi kaikki, tästäpä arvontaan.

Turkanen ja bussikuskin huonompi päivä?

Nyt alkaakin olla sitten äänijakso ohitse. Kuunnelma valmistui ja voisin oikeastaan selittää puuta heinää sen vaiheista, selittää kaikenlaista fiiliksistä ja itse kuunnelmamme juonesta, mutta ollaanpa nyt rehellisiä: en minä muista niistä mitään.

En itseasiassa taida muistaa nyt muutaman viikon ajalta juuri mitään. Tai siis muistan ehkä mitä nyt suunnilleen on tapahtunut, mutta päähäni ei mahdu yhtään selkeää ajatusta sille milloin esimerkiksi tarkalleen ottaen oli hyvä päivä, milloin vitutti, milloin kuunnelmamme teko aloitettiin, milloin myöhästyin koulusta ja milloin vain aioin, milloin minuun iski pikku paniikki yrittäessäni myöhästyä koulusta puolisen tuntia, milloin olin lähes kokonaan syömättä koko päivän, milloin itketti, milloin nauratti...
Ja miksi. Siitä nyt en ainakaan muista miksi tein tai jätin tekemättä mitäkin. Fiilikset, ne eivät takerru päähäni. Edes minulle tärkeät asiat eivät takerru päähäni, koska ne eivät ole tuntuneet miltään kuin sen pienen sekunnin ja hävinneet sitten ihan kuin minua ei kiinnostaisi vittuakaan.
Onko tunnemaailmani jotenkin latistunut vai mistä tässä on kyse? Muistan kokeneeni tämän näin pitkänä ajanjaksona kyllä aiemminkin ja minusta tuntuu, että tilanne oli hieman samanlainen. Tai siis en tiedä onko tässä mitään tilannetta olemassakaan, mutta...



Tosin kyllähän minulla on tällaista vähän lievempänä aina muutenkin. En muista paljoakaan edes niistä asioista, jotka haluaisin muistaa. Mutta toisaalta silloin mieleeni tallentuvat kyllä hetket tärkeiden ihmisten kanssa.
Nyt ei edes sitä. Muistan käyneeni Leenalla ja syöneeni kakkua, mutta tuon muistan vain koska se on selkeästi määriteltävissä koululla ja viikonpäivällä.

Ah ja muistanhan minä suunnilleen myös sen, milloin olen syönyt.

Joku voisi heittää tästä keittiöpsykologisia analyysejä, mutta minä en taida uskaltaa. Tiedän mitä minun kannattaisi yrittää tehdä ja ehkä sitä alkaisi pikkuhiljaa taas tuntea jotain, mutta en taida osata tehdä sitä jotain mitä pitäisi. Enkä jaksaa, kun en oikeastaan viitsi paljoa muuta kuin käydä koulussa ja istua täällä.

Hmmn, minua epäilyttäisi kirjoittaa tällaisia monen mielestä angstaavia postauksia tänne, mutta ensinnäkin tämähän on päiväkirjani ja toisekseen en minä ole surullinen, koska en tunne, vaan sen kuin vain pistän merkille.
Lainataanko tohtori Gregory Housea?



Mutta anteeksi silti, lyhyttä ja sekavaa. Kuunnelma kuitenkin valmistui. Työnimi oli aluksi Bussikuskin varapäre, mutta eihän sellaista ilmennyt missään vaiheessa. Nyt en oikein tiedä miten se pitäisi nimetä.
Harmittaa muuten, kun ihmiset eivät tunnu huomanneen sitä käsikirjoituksessani ilmennyttä tahallisten, mielestäni ihan huvittavien epäloogisuuksien määrää tai päähenkilömme sukunimen merkitystä tai sitäkään, mitä hain takaa Titanic-viittauksellani... Pöh BS

Eiköhän lauleta vielä kerran tämä biisi, naapurin riemuksi arvaan.
Pariisin kevät, kappaleen nimi on Saari.

Jumala puhuu mulle TV:ssä, kadulla ja autoradiossa
Mä otan kaiken aina todesta vaikka mikään ei oikeastaan kiinnosta
Haluan vain rakastaa, mutten jaksa nostaa mun luomia

Kun suljen silmät kuulen huudon: juokse
Yli veden, kadonneen saaren luokse
Ja minä alan juosta, mut veri, se pakenee päästä
Kuu taivaalla loistaa, ja heijastuu jäästä
Mulla on pahoja aavistuksia, mielessä tämän tästä
Enpä taida hengissä selvitä elämästä

Hihhuli on jännä.

"Long" time no see, long time no ABC~
En koe tarpeelliseksi tämän päiväkirjamaisesta tarkoituksesta huolimatta tänne ihan joka päivä kirjoitella, mutta nytpä voisin vähän väliaikakatsausta taas heitellä niin tiedän sitten joskus, että mitä olen miettinyt näihin aikoihin vuodesta~

Long time no see on harmittavan osuva lause myös parin minulle hyvin tärkeän ihmissuhteen osalta, mutta nyt alkaa näyttää siltä että tämä alkuvuosi tulee olemaan oikeastaan aika sosiaalinen ajanjakso sitten loppujen lopuksi. Enää vähän aikaa ja Alina tulee käymään pohjoisessa ja hiihtolomalla ajattelin mennä käymään Helsingissä~ Enää täytyisi äidiltä mankua lupa viikon mittaiseen reissuun hänelle täysin tuntemattoman kaverin luokse pääkaupunkiseudulle. Mutta hei, voin taas vedota jo tutuksi tulleeseen lauseeseen: "olenko joskus tehnyt jotain niin tyhmää, että ansaitsen tuollaisen epäluottamuksen?" Enkä minä ole oikeastaan ollut kovin epäluotettava henkilö ainakaan omasta mielestäni~

Alinan vierailussa minua vain huolettaa parikin asiaa. Ensinnäkin Kitacon. En oikeastaan haluaisi mennä siellä käymään ja nyt kun rahatilanteeni on yllättäen kääntynyt nousuun, en enää keksi mitään tarpeeksi hyvää syytäkään. Paitsi ehkä se, että juuri lähes saavutettu mielenrauhani saattaa järkkyä. Onko se tarpeeksi hyvä syy?
Toinen minua huolettava asia on koulu, kun minä sitä kuitenkin käyn ihan toisaalla ja voi olla hankalaa kulkea kahden paikkakunnan väliä parin viikon ajan "vain" Allun nähdäkseni. Ja tehdä samaan aikaan tämän jakson näyttöä... No mutta ei, koulujuttuja on ollut ja tulee olemaan vastaisuudessakin. Alina käy pohjoisessa aika paljon harvemmin, kuin meillä on näyttöjä ja muita koulujuttuja joten pah sellaisille~

Annun luokse suoriettu visiitti voi olla kyllä vielä äidin estettävissä, mutta kyllä minä vakaasti uskon että saan tämän homman hoidetuksi. Minua jäi niin helvetisti harmittamaan, kun en jotenkin saanutkaan itseäni soittamaan hänelle kesällä Helsingissä ollessani. Mitä hittoa, viime kesänähän me nähtiin viimeksi livenä? Nnoh, mutta jos nyt saan luvan olla viikon vieraisilla ja mutustaa lättyjä tässä hyvässä seurassa, niin ehkä se jotain korvaa~



Opiskelun parissa onkin nyt sitten taas aika kulunut ihan kiitettävästi nyt, kun se taas keksi alkaa. Ensimmäinen viikko koulussa lomien loppumisen jälkeen nyt oli ihan okei, mutta tämän nyt kuluneen viikon osalta olin aivan yllättynyt miten miellyttävä se olikaan.

Työn allahan oli tosiaan yhden kuvan harjoitus, jossa kuvasimme yhden otoksen videon johon sitten teimme koko äänimaailman uusiksi. Askeleet äänitellään uudelleen, kahvikupin kolahdukset pöytään, oven aukaisu ja niin edelleen. Sitten vain editissä kaikki paikalleen. Työ oli sinänsä aika suuritöinen, kuin kuitenkin piti saada suunnittelun lisäksi se videokin kuvattua samassa ajassa kuin tähän mennessä olemme tehneet vain äänitykset. Mutta hyvinhän sitä ehti, vaikka keskiviikkona näytti vähän epätoivoiselta urakalta kun yksi ryhmäläisemme oli poissa tiistain ja keskiviikon. Ymmärrän kyllä hyvin tämän ja sitä rataa, mutta toki se aina vähän painetta kasaa kun ihmisiä puuttuu.
Mutta hyvinhän me ehdimme varsinkin, kun keskiviikko ja torstai sitten tehtiin hommia iltapäivään asti.

Minulle on myös huolestuttavan tärkeää se, minkä ryhmän kanssa teen tehtävän.
Minulla on jonkinlaisia ongelmia sosiaalisissa tilanteissa, kun pelkään ihan hysteerisenä sitä että mokaan ja saan muut ärsyyntymään. Kovasti aina suitsutan sitä, miten muiden mielipiteille pitäisi haistattaa paskat mutta ikävä kyllä en itsekään siihen kykene, jos joudun vastaisuudessakin toimimaan niiden ihmisten kanssa. Monesti minä vain yritän liikaa olla kiva, hauska, tehokas ja taitava ja menen lukkoon jo siksi. Ja sitten kun menen lukkoon, minuun iskee entistä pahempi paniikki.
Ja ryhmätyöt... Hrr. Kontrollifriikki natsi vai sulkeutuva sählääjä? En tiedä kumpi on pahempi, mutta molemmat koskevat minua vähän seurasta riippuen. Kotipaikkakunnan lukiossa havaitsin olleeni monesti aika hirveä, kun haluan pitää langat käsissäni ja homman järjestyksessä, kurissa ja nuhteessa vaikka muutoin niin epäjärjestelmällinen olenkin. Minua ahdistaa jos tuntuu, että hommat ei etene sillä tavalla ja teholla, millä minun mielestäni ehkä pitäisi. Tällainen en tietenkään sitten kuitenkaan uskalla olla ammattikoulussa, koska en oikeastaan tunne näitä ihmisiä sillä tavalla enkä myöskään tunne olevani tällä alalla tarpeeksi hyvä, jotta voisin alkaa neuvoa. Epävarmuuteni sitten poikii minusta joko liikaa yrittämistä tai ei yrittämistä ollenkaan ja olen ihan paniikin partaalla koko ajan, kun pelkään sössiväni oman suorituksen yhteydessä muidenkin hommat.
Tästä olisi tietty päästävä eroon. Media-ala vaatii ryhmätyöskentelyä hyvin paljon ja minun olisi vain opittava luottamaan paitsi omiin kykyihini, myös ryhmäläisiini.

Tämä viikko kuitenkin meni myös ryhmän suhteen hyvin. Ryhmässämme on ainakin yksi henkilö, jonka kanssa olen huomannut yhteistyön toimivan minunkin osaltani hyvässä tasapainossa. Seinät eivät kaadu päälle ja homma etenee hyvää vauhtia. Hän oli kylläkin tällä kertaa se, joka puuttui parin päivän ajan mutta yllättäen minä löysin mielestäni hyvän yhteisen sävelen myös tämän ryhmämme nuoremman Aleksin kanssa.
Toivonpa että myös nyt alkavalla viikolla olen koulun puitteissa tekemisissä jomman kumman edellä mainitun kanssa.

Näyttötyö alkaa lähestyä. Juuri nyt pitäisi oikeastaan olla tekemässä näytön ensivaihetta, minullahan on tuo äänityslaitteemme Marantz tuossa takanani. Oli tarkoitus, että teen yhden äänityksen jokaisena viikonlopun päivänä, mutta se nyt jäi taas aikeeksi kuten harmittavan iso osa kaikista muistakin vakaista aikomuksistani. Mutta huomenna sitten, kyllä minä ehdin. Vielä pitäisi päättää mitä minä siihen äänitän... Pitäisiköhän Markun riemuksi lukea siihen pari pätkää Taru Sormusten Herrasta? Hän nimittäin tokaisi, että se on tylsä kirja.
Linjavalinnatkin tuli muuten keskiviikkona tehtyä. Ihan puun takaahan tuollainen asia minulle tuli, kun kuitenkin ensimmäistä vuottani opiskelen amiksessa vaikkakin toista vuotta toisella asteella yleensä. Mutta roudauspuolenhan minä otin. Katri sanoi minun osuneen naulankantaan kiteytettyäni livepuolen hommat kahteen lauseeseen:
"Kasaa koko paska neljänteen kerrokseen, raahaa hiki hatussa, onnistu ja tanssi voitontanssi. Sitten pura, pakkaa, raahaa ja kuljeta koko kolmen tunnin homma pois."
Ja olen väsynyt jo nyt niiden yhdeksän tunnin päivien jälkeen 8'D

Mutta kyllä sekin siitä. Toivottavasti. Luulisin... Ainakin näen Tipiä, joka on ihan taattu piristysruiske minun päivääni~



Voisi olla korkea aika vilkaista noita näyttöön liittyviä tiedostoja. Voisi olla korkea aika vastata kaikkiin rästissä oleviin rooleihin ja kirjoitella eteenpäin sitä fanficciä, jonka lupasin Annulle. Täytyisi myös mitä luultavimmin ottaa äidin kanssa uudelleen esiin se hiihtolomani viettäminen Helsingissä. Nyt olisi rahaakin siihen.

Tosiaan! Minä tietysti täytin opintotukihakemuksen marraskuussa ja laitoin paperia menemään, mutta lomakkeen kanssa kävi pikku kämmi. Nyt sitten homma meni kunnialla läpi ja TADAA, minä saan ihan vitusti rahaa joka kuukausi! Lähes kaksisataa euroa! Ja tässä kuussa takautuvasti melkein neljäsataa rapsahti tilille 8D Tietysti tämä nyt harmittaa niitä, jotka saavat parikymmentä euroa, mutta en nyt suuressa jaloudessanikaan lähde opintotuestani luopumaan tai mitään. Koska sillä rahalla minä muun muassa pääsen sinne Helsinkiin ilman, että tarvitsee rääkätä isän kukkaroa enää yhtään enempää.



Tosiaan, taas on tämä on täynnä ihan muiden kuin minun tuottamiani hienoja kuvia jotka on ongittu jostain weheartit.comin ja tumblrin syvyyksistä. Tällä kertaa hakusanoina studying, hug ja money.

Mutta tilanteeseen voi tulla muutos nyt heti tässä pian, nimittäin löysin kamerani. Siellä on jotain epämääräistä schaibaa jouluaatolta mm. vähemmän hauskoina kotivideoina. Vanhemmasta kissastamme minulla on myös kuvia, samoin Leenan kissasta ja jotain randomeja otoksia kynttilöistä joita polttelin tuossa aattona. Mutta joulu meni jo, eikä sitä kukaan tervejärkinen halua enää muistella tässä kesää odotellessa. Kissoista varmaan tulen julkaisemaan kuvia joskus toistekin.

Silti minun häätynee jotenkin todistaa sanani siitä, että nyt on kamera löytynyt ja pääsen dokumentoimaan elämääni näinkin. Ja jos samalla todistelen sitä, että huoneeni oikeasti vaatii taas pikaista pintasiivousta niin lyön kaksi kärpästä yhdellä iskulla.







Eikös olekin aivan karmeaa? No ei ole ja minä tiedän sen. Nuo ovat vain pieniä nurkkauksia huoneestani, mutta vähän pahemman tilanteen tästä tekee se tosiseikka että osa tästä sotkusta on peräisin joululomalta. Eihän siitä ole edes kauaa aikaa, kun ajattelee mutta siltä se joka tapauksessa tuntuu kun kouluhommat on kuitenkin taas täydessä vauhdissa. Ja sitä paitsi huoneeni taitaa olla kooltaan kolme kertaa kolme metriä. Oikein miellyttävän kokoinen minulle, mutta ikävä kyllä pienikin sotku näyttäytyy näin pienessä huoneessa valtaisana kaaoksena.
Onneksi äitiä ei enää jaksa kiinnostaa yläkerrassa käynti kovin usein...

Nyt, palailen Pasilan pariin.
"Jos et erota kahden aikuisen ihmisen vapaaehtoista suhdetta kotieläimeen sekaantumisesta, ehdotan ettet koskaan hanki koiraa."

Siitä vain kismetiä jakamaan.

Joululoma sitten näköjään loppui. Eilen oikeastaan jo.

Leenan luona toki olen saanut käytyä kahdestikin sitten viime postauksen ja minulla voisi olla niitä hauskoja, jokaista varteenotettavaa blogia täydentäviä kuviakin olemassa mikäli uskoisin, että Leena antaa kuvata niiden kämpillä ja jos äiti ei olisi laittanut kameraani niin hyvään piiloon, ettei sitä löydy~ 8'D
Olin aiemmin jo kirjoittamassa tätä samaa katsausta ja silloin aioin sanoa sanasen The Villagesta, leffasta jonka katsoimme Leenan kanssa mutta en nyt sitten lopulta saanut aikaiseksi. Sitä paitsi toisella kerralla katsoimme Kill Bill 2:en ja haluaisin sitten alkaa jauhamaan siitäkin.

Joten sanottakoon The Villagesta vain että siihen asti oli hyvä kun kuminen mörkö piti mennä näyttämään. Jos elokuvaan tekee täysin epäinhimillisen hirvityksen, ei sitä kannata näyttää mieluiten ollenkaan koska se harvoin onnistuu muuta kuin säikäyttämään kerran ja sitten tylsistyttää kokonaan. Sen sijaan itse pidän ihmisen irvikuvia aika karseina hahmoina kauhuelokuvissa, sellaisia käyttäkää jos teette sen hyvin. Ja Kill Bill vol. 2 oli tietenkin taas yhtä hyvä kuin aiemminkin ja koska lukiolaisten ja media-assareiden opettaminen kriittisiksi elokuvankatsojiksi on täyttä bullshittiä niin en edes perustele. Minä vain tykkään Kill Billeistä~

Millan tapasin myös eräänä päivänä ja minua kieltämättä jännitti, koska en ollut nähnyt häntä oikeastaan koskaan kahden kesken. Hyvin se toki meni ja minä olen ilmeisesti harjaantunut small talkissa ja Sirkkunen viihdyttää vieraita aina mielellään~



Nytpä sitten, toinen päivä koulussa ja äänijakso jatkuu. Tipi sai minut eilen kamalaakin kamalamman aamun jälkeen nauramaan jo ensimmäisellä äänensävyllään, voi taivas kun rakastan sitä opettajaa 8'D
Teemme muutamankymmenen sekunnin radiomainoksen. Taululla oli iso lista siinä, että enää ei haluta opettajalla kuulla seksijuttuja, pissakakkajuttuja, murhia, tappoja, raiskauksia, pahoinpitelyitä, seksuaalivähemmistövitsejä, huumeita ja viinaa. Ja tietysti meidän mainoksemme lopulta päätyi sisältämään pissakakkavitsin....... Minne minä olen joutunut, Tornioon media-alalleko? Tosin ei se juttu siihen perustu ja Tipi hyväksyi käsikirjoituksen silti 8'D

Tosiaan, tämä työ taitaa olla rennoin koskaan. Saimme tänään spiikit purkkiin, huomenna loput äänitykset ja tavara ajetaan koneelle valmiiksi. Sitten sitä päästäänkin editoimaan ja perjantaina valmis. Huomenna sekä todennäköisesti myös ylihuomenna kouluun vasta vartin yli yksitoista ryhmän yksimielisellä päätöksellä >D
Ei muutamankymmenen sekunnin mainos vie aikaa ollenkaan niin paljon, kuin ehkä pitäisi ja silti olen varma, että se on parempi kuin osa linkin takaa löytyvistä järkyttävistä pätkistä.

Se minun "takaisin-normaaliin-elämään-ennen-loman-loppua" ei oikein onnistunut. Millan kanssa kävimme hampurilaisella, Leenan kanssa teimme pitsaa. (Tai no Leena ja Kalle teki, minuun ei joko luotettu tai kuusi kättä on liikaa.) Nyt taas istun aussilla juomassa ilmeisesti viidettä kuppia teetä ja söin viimeksi kouluruokailussa yhdeltätoista, koska minulla on kurja flunssainen olo eikä mikään maistu.



Loppulomankin nukuin pääasiassa kolmeen asti aina silloin, kun äiti ei herättänyt kahdeltatoista ärsyyntyessään makoiluuni. Eilen unirytmini mukaisesti valvoin vaivatta puoli neljään. Tosin syynä oli pitkästä aikaa meseen ilmestynyt nettikaverini, jolle halusin kuumeisesti jutella joten olkoon se puolustus.



Olipa muuten villiä. Katsoin leffan, tällä kertaa vuorossa Bangkok Dangerous. Se oli toimintaleffa ja odotin jotain tekaistua, muka erilaista juonta joihin kyllästyy yksin katsoessaan kun ainoa sisältö on räiskintä. Mutta ei saatana, se oli oikeasti HYVÄ LEFFA! o_o

Minä harvoin sanon ääneen että olipa hyvä leffa. Päähenkilö oli tietysti tyypillinen toimintasankari monessa mielessä ja siksi vähän ärsyttävä, mutta tässä oli oikeasti kaikenlaista mistä pidin. Toiminta oli sellaista yksinkertaista ja etäisesti järkevää, sikäli kun ihmisten ampuminen rahasta on järkevää. Tässä oli minuun ihan hyvin purevaa ja realistisesti etenevää romantiikkaa, ja tämä on tosiaan aika harvinaista jos minä pääsen näin sanomaan. Yleensä elokuvien rakkaustarinat on perseestä nääs. Ja oikeastikin tässä oli hyviä, odottamattomia juonenkäänteitä. Se lopun pitkä ammuskelu olisi voinut pitkästyttää, mutta siinä oli sellainen painostava tunnelma kun ne pahisten kätyrit ei tienneet missä se on ja kaikki kuoli yksi kerrallaan >8D Ja se vesipullokohtaus oli aika hieno.





Tietty huonoakin löytyi kuten Joen ja Kongin "opettaja-oppilas"-suhde, koska se nyt oli totta kai yksi iso klisee. Se jopa perusteltiin "näin hänessä itseni"-repliikillä. Myös se pahisten iänikuinen juoni kiristää sankaria tämän naisella on iänikuinen klisee, jota kyllä tässä lievensi sellainen juttu että se ei ollut päähenkilön hellu. Kongin hellu se oli olevinaan ensin rohkea prinsessa ja kitisi ukkonsa sylissä sitten kuitenkin.

Nnoh, ja sitten minua kyllä henkilökohtaisesti vituttaa se että amerikkalaiset tekevät aina omia versioita elokuvista. Tämä oli uudelleen filmatisointi, mutta miksi sitä ei voitu tehdä Thaimaassa kuten alkuperäistä? Ja jos kukaan siellä ei halua, niin mikseivät jenkit voi tehdä sitä ja olla vaihtamatta päähenkilöä amerikkalaiseksi?
Oikeasti, miksi esimerkiksi Millenium-trilogiasta on täytynyt tehdä amerikkalainen uudelleen filmatisointi? Mikä on mennyt muutamassa vuodessa niin päin helvettiä siinäkin, että jenkit kokee asiakseen tehdä uuden version? Entä miksi brittisarjoista pitää tehdä jenkkiversioita? MIKSI? Onko vika aksentissa, näyttelijöissä, miljöössä vai missäs helvetissä se oikein on, jos on pakko tehdä isolla rahalla uusi juttu, häh? ò_ó
Nojoo, nyt eksyin aiheesta.

Kokonaisuus oli siis yllättävän hyvä ja loppu yllätti minut ällikällä samoin kuin se, että nyt oli hyvää romantiikkaa leffassa päähenkilön ja naisen välillä~ Nyt tietysti vain haluaisin nähdä alkuperäisen ja täytyy vain toivoa, että se ehkä löytyisi Makuunista.



Nnoh, nyt jään kuuntelemaan tänne Iltalehti-mainosta ja juomaan teetä, katsotaan jos huomenna vääntyisi kauppaan ostamaan jotain helposti laitettavaa oikeaa ruokaa ja pystyisi sen syömäänkin~