Back to Vienetta

Viikko meni, mutta tuntuu ihan siltä kuin viimeisimmästä kirjoituksesta olisi ikuisuus.

Viime viikolla en sitten kuitenkaan saanut ihan kaikkea suunnittelemaani tehtyä, mutta se nyt oli vähän odotettavissakin. Joka päivä kun ei kehtaa koulusta livistää kaupungille ostoksille, hmm? Gina Tricotilla... vai hei, Gina Tricotissa? Gina... Tricoolla? Niinhän se lausutaan? Minä ainakin. Nnoh, siellä nyt kuitenkin kävin ja löysin peräti kaksi tuossa aiemmassa postauksessani ollutta materian palasta: sen mustan paidan ja mustat pillifarkut. Noita syötävän ihania shortseja ei ikävä kyllä ollut olemassakaan siinä fyysisesti olemassa olevassa puljussa, että kiitos vain nettikauppa. Itken verta täällä, stana.
Mutta löysin jotain muuta kivaa~

Mutta koska kuvat ovat paljon kivempia, niin kuvaan nämä ostamani rätit mieluummin ja lisään sitten tänne jonkin toisen postauksen yhteydessä. Se ei onnistu ihan tältä istumalta, koska minä tiistai-illasta huolimatta olen yhä kotona ja kamera taas on tapansa mukaan siellä, missä minä en ole: asuntolassa.



Pian tämä tavaroiden hajanaisuuskin voi kuitenkin korjautua. Tässä tämän ja eilisen illan aikana päätin parikin asiaa, jotka nyt sitten muuttavat varmaan elämänrytmiäni ihan jännällä tavalla.
Päätin siis vaihtaa kaksoistutkinnon pelkästään kotipaikkakunnan kotoisaan, yhteisölliseen, välillä niin päätä repivään lukioon. Syyt ovat enemmän minussa, kuin koulutuspaikassa:

En ole missään vaiheessa tuntenut media-alaa kovin kotoisaksi asiaksi minulle. En ole sosiaalinen, en ole lahjakas tekniikkaan liittyvissä asioissa ja näin ollen tunsin itseni oikeastaan joka jakson alussa harvinaisen ahdistuneeksi ja surkeaksi. Minä siedän kyllä epäonnistumisia ihan kohtuullisesti. Parantamisen varaa on, mutta kyllä minä sellaiset asiat siedän. Sen sijaan jatkuvaa huonouden tunnetta en oikein jaksa loputtomiin.
Sen lisäksi olen vähän yksinäinen Torniossa. Olen siellä kyllä esimerkiksi Katrin kanssa oikeastaan vähintäänkin kerran viikossa, mutta voihan seurassakin olle yksinäinen? En oikein tiedä mistä se johtuu, mutta minulla on ollut ihan helvetin paha olla asuntolassa.
En myös oikeastaan näe itseäni media-alalla töissä joskus kymmenen vuoden päästä. Töitä on hankala saadakin, mutta en myöskään luota itseeni tässä asiassa ollenkaan niin paljoa. Jatkuvasti vaihtuva työporukka, koko ajan päivittyvät työmenetelmät, hirveä vastuu koko ajan kaikista ja kaikesta ja ajasta ja muustakin. Ei se toimi minulla. Tai jos toimiikin, niin en uskalla nyt luottaa siihen.

Olen hyvä opiskelija lukiossa. Toivottomuutta aiheuttavat vain erilaiset kielet ja niistäkin on tähän asti läpi selvitty vähintään kutosella. Liikunta ei aiheuta toivottomuutta vaan vain syviä inhoreaktioita, mutta ehkäpä niitä suksia vielä yhden kurssin ajan viitsisi tuolla lykkiä. Reaaliaineet menevät hyvin eikä lyhyt matematiikkakaan mene totaalisesti yli hilseen koko aikaa. Joten eiköhän ole hyvä keskittyä siihen, missä tuntee olevansa hyvä ja pärjäävänsä sen sijaan, että jakaisi jaksamisensa puoliksi myös sellaiseen missä tuntee olevansa koko ajan enemmän tai vähemmän hukassa?

Ja jos sitten lukion jälkeen näyttää siltä, että media-ala kiinnostaa yhä niin voin varmaankin paukauttaa uudestaan sisään tuohon Tornioon joko AMK:lle tai ammattikouluun.

Tipiä tulee kyllä ikävä ja tästä luokasta minulla oli sellainen tuntu, että voisin oppia oikeasti pitämään niistä paljonkin. Katriakin näen entistä harvemmin ja tällaista luksusruuasta on turha elätellä toivoa lukiossa.
Sitä paitsi, opintotukeni laskee kun muutan asuntolasta kotiin. Se on kyllä iso miinus, mutta enhän minä siitä varakkuuden tunteesta ole ehtinyt nauttiakaan kuin tämän alkuvuoden. Nyt jos teen tuon aiemman postauksen hankintalistan ensi viikon aikana niin loppuun, kuin mahdollista ja ilmoittelen sitten tilanteen Kelalle niin hmmm B)

Ei vaan näin on parempi. Oikeasti.

Niin että näin kuin salama kirkkaalta taivaalta minä päätin sitten palailla lukioon. Oli kyllä kiva, kun lukion opo oli heti kannustamassa ja toivottamassa takaisin tervetulleeksi ja rohkaisevasti myös sanoi, että minulla on ihan hyvällä mallilla näiden kurssienkin kanssa.
Vielä sopii toivoa, että ehdin viettää samat penkkarit kavereiden kanssa~ Ja opiskeluun saa ihan oikeasti intoa, kun siitä saa ensin rantata hyvässä seurassa ja kysellä fiksummiltaan apua johonkin hajottavaan englannin kielioppitehtävään. Myös Wanhojen tanssit ovat sellainen "kerran elämässä"-juttu, jonka minä ehkä haluaisin kuitenkin edes harkita kokevani ennen kuin toinen opiskeluaste on ohi.



Ainiin ja minulla on myös eräs hyvään ystävääni liittyvä, korkeamman sukupolven myöntämä tärkeä tehtävä josta ei kuitenkaan tarvitse puhua sen enempää tässä ja nyt B)